Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa kulkija!

Blogikirjoitukset

<  1  2  3  4  >
Salilla käyminen
19.06.2018 20:39 | Noel

Mulle salilla käyminen on ehdottomasti tehokkain keino vähentää dysforiaa. Rakastan sitä tunnetta, kun lihakset ovat aivan tulessa, vielä parempaa on tosin treenin jälkeinen olo (kyllä, olen riippuvainen endorfiineista). Parasta on kuitenkin se, kun huomaa kehittyneensä. 

Oon nyt lyhyen opiskeluaikani ajan käynyt Campussportin saleilla. Ostin myös kesäjäsenyyden, mutta matkaan tuli muutama mutka. Mulla on Campussportilla kaksi vakkarisalia, koska niihin pääsee menemättä pukuhuoneisiin. Kesällä just nää kaks salia on kuitenkin kiinni.

Kävin sitten tossa muutama viikko sitten tutustumassa yhteen toiseen saliin, mutta se reissu päättyikin suunnattomaan ahdistukseen. Kyseiselle salille ei siis pääse kulkematta sukupuolitettujen pukkareiden läpi. Hassuinta tässä on se, että salille on olemassa ovi suoraan käytävästä, mutta se on lukittu. Laitoin asiasta sähköpostia Campussportille, ja he ottivatkin palautteen nöyrästi vastaan. Jostain syystä heidän mukaansa tätä ovea ei kuitenkaan voi ottaa tällaiseen kulkukäyttöön. Pisteet Campussportille siitä, että he jopa kysyivät, onko muita asioita, joissa voisivat huomioida muunsukupuoliset. Harmi vaan, ettei millään muilla jutuilla ole oikein väliä, jos salille ei edes pääse kulkematta kaksijakoisesti sukupuolitettujen tilojen läpi. Mulla on kyllä kotona suihku, johon voin mennä treenin jälkeen, kunhan sinne salille vain pääsisi.

Miksi en sitten voi käyttää naisten tai miesten pukkareita? Koska mulle huudetaan todennäköisesti molemmissa, koska kumpikaan ei ole mulle yhtään oikeampi vaihtoehto tällä hetkellä, ja koska molemmat vaihtoehdot aiheuttaa ahdistusta ja dysforiaa.

Nyt löysin itselleni kesäksi korvaavan salin, nimittäin Kupittaan urheiluhallin kuntosalin. Kymppikortti oli kohtuuhintainen ja helppo hankkia, mutta parasta oli, ettei multa kysytty sukupuolta eikä henkilötunnusta! Kuukauden salietsintöjen jälkeen voin todeta, ettei ole helppoa löytää salia, jossa a) ei sukupuoliteta asiakkaita, b) salille pääsee muualtakin kuin sukupuolitettujen pukkareiden läpi ja c) on mahdollisuus määräaikaiseen sopimukseen ilman kaiken maailman aloitus-, lopetus- ja taukomaksuja.

Ylimääräisellä kolmenkympin sijoituksella säästyin luultavasti paljolta ahdistukselta ja elokuussa voin taas palata toiselle vakkarisalille. Oon ihan tyytyväinen, mutta vähän harmittaa tää ylimääräinen vaivannäkö, joka tähän nyt vaadittiin.

Hyvää kesää arvoisat lukijat!


 - Noel | Kommentoi



Painajaisia
27.05.2018 11:19 | Noel

Koskakohan loppuu nää monta kertaa viikossa toistuvat painajaiset siitä, että kaikki kutsuu mua mun syntymänimellä? 


 - Noel | Kommentoi



Dysforiasta
23.05.2018 13:40 | Noel

Mulla on viime aikoina ollut vähän rankkaa (tuntuupa vaikeelta myöntää se). Oon kärsinyt keskimääräistä enemmän dysforiasta, sekä sosiaalisesta että kehodysforiasta. Se on vienyt hirveästi energiaa viime viikkojen ajan, enkä siksi ole jaksanut tännekään kirjoittaa. 

Siltä varalta, ettei dysforia ole käsitteenä tuttu, puhutaanpa vähän siitä. Dysforia tarkoittaa siis euforian, hyvän olon tunteen, vastakohtaa. Kun käsite liitetään sukupuoli-identiteettiin, tarkoittaa se eräänlaista ahdistusta omasta identiteetistä suhteessa ympäristöön. Dysforia voidaan jakaa sosiaaliseen ja kehoon liittyvään. Kehodysforia tarkoittaa sukupuoli-identiteetin ja kehon välisestä ristiriidasta aiheutuvaa ahdistusta. Sosiaalinen dysforia tarkoittaa sukupuoli-identiteetin ja ihmisten havaintojen mahdollisen ristiriidan aiheuttamaa ahdistusta. 

Itse kärsin ja olen kärsinyt jo vuosia molempien dysforiatyyppien kanssa. Usein kehodysforiaa pidetään sosiaalista dysforiaa merkittävämpänä ja suurempana ongelmana, mutta ainakin itselläni ne menevät toisin päin. Kehodysforia on kyllä arjessani läsnä, mutta mulla on sen kanssa elämiseen ja sen vähentämiseen keinoja, toisin kuin sosiaaliseen dysforiaan. 

Millaista sosiaalisen dysforian kanssa eläminen sitten on? Kotona ollessani tuskin ajattelen sukupuoltani kertaakaan, mutta heti ulko-ovesta ulos astuessani se pomppaa mieleeni. Ihmisten katseet tuntuvat epämiellyttäviltä, mikä todennäköisesti suurimman osan ajasta johtuu vain ja ainoastaan omista liian pitkälle viedyistä tulkinnoista. Minua pelottaa, että ihmiset näkevät minut naisena. Kyllä, ihan tuntemattomienkin mahdolliset havainnot ahdistavat. Välillä tuntuu, ettei oikein voi olla oma itsensä, kun pitää jotenkin näyttäytyä erityisen maskuliinisena, ettei kukaan vain ajattele, että tuo tuossa on nainen.

Sosiaalisen dysforian vuoksi olen identiteettini kanssa hyvin avoin. Kerron uusille tuttavuuksille identiteetistäni mahdollisimman pian, sillä se helpottaa oloani heidän seurassaan. Välillä mua pelottaa, että muut ajattelevat mun tuovan liikaa identiteettiäni esille, mutta kun on kyse omasta hyvinvoinnistani, pidän tavastani kiinni jatkossakin.

P.S. 2000 kävijää, kiitos jokaiselle!


( Päivitetty: 23.05.2018 13:46 )

 - Noel | Kommentoi



Miltä väärinsukupuolittaminen tuntuu?
10.05.2018 19:56 | Noel

Muunsukupuolisena joutuu kohtaamaan vääriä oletuksia sukupuolen suhteen oikeastaan päivittäin. Mä en oikeastaan hirveän montaa kertaa päivässä ole tietoinen omasta sukupuoli-identiteetistäni, ellei joku toinen ihminen tee mua siitä tietoiseksi joko tahallaan tai tahattomasti. Miettikää vaikka omalla kohdallanne, miten usein ootte tietoisia sukupuolestanne? Ajatteletteko nukkumaan mennessä, että minä tässä nyt sukupuolen x edustajana menen nukkumaan? Tuskin.

Sukupuoli on mun arjessa läsnä oikeastaan ainoastaan silloin, kun joku ottaa sen puheeksi tai tekee väärän oletuksen. Me ihmiset lokeroidaan toisiamme luontaisesti, se auttaa meitä ymmärtämään ja jäsentämään maailmaa paremmin. Vaikka ymmärrän tämän, tuntuu väärinsukupuolittaminen joka kerta yhtä pahalta, vaikka se olisi vahinko. Siitä tunteesta on lähes mahdotonta saada sanoilla kiinni. Siitä tunteesta on mahdotonta erkaantua järkeilemällä. Se on niin vahva, että se onnistuu ottamaan vallan musta joka ainoa kerta.

Tiedättekö sen tunteen, kun joku vähän vieras tai muuten epämiellyttävä ihminen koskettaa niin, ettei se todellakaan tunnu kivalta? Tulee jotenkin ontto olo ja alkaa puistattaa. Siinä menee sanattomaksi, kun sun henkilökohtaseen tilaan tunkeudutaan ilman sun lupaa. Siltä musta tuntuu, kun joku sukupuolittaa mut väärin.

Kun sen tilanteen kohtaa kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen, huomaa sen toistavan samaa kaavaa. Joka kerta pettyy yhtä paljon, siihen ei turru. Joka kerta vajoaa siihen samaan epätoivoon, ja miettii, että tuleeko ikinä sellaista päivää, jolloin ei tarvitse kokea sitä pettymystä, joka syö mua elävältä.

Marja Björkin kirjassa Poika tiivistetään tämä tunne niin täydellisesti, etten itse kykene sitä parempaan: "Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetäkö niitä letkuja irti, minä elän." Juuri tuolta se tuntuu: kuin kukaan ei näkisi minua minuna tai kuulisi huutoani. Siltä se tuntuu, kun minua ei oteta vakavasti, vaikka olisinkin tuonut identiteettini ilmi. Pahimmalta se tuntuu, kun sen aiheuttavat läheiset ihmiset, jotka valitsevat uskoa ennemmin omaa mielikuvaansa minusta, kuin minua itseäni.

Mutta tiedättekö, miltä se tuntuu, kun joku kuuntelee, yrittää ymmärtää ja lopulta oppii näkemään minut minuna? Se tuntuu siltä, että elämäni todellakin on kaiken taistelun arvoista. 


( Päivitetty: 23.05.2018 13:46 )

 - Noel | Kommentoi
<  1  2  3  4  >



RSS

©2018 Munlaista elämää - suntuubi.com